28.12.2014

TreLooks uudistuu!


On kulunut vuosi ja 3 kuukautta siitä, kun perustin TreLooks blogin. Aika on hurahtanut nopeasti. Ihmisten bongaillu Tampereella on ollut hauskaa. Kaikista mahtavinta oli huomata, että hyvin lyhyessä ajassa blogi saavutti suuren suosion: 10 000 lukijaa ensimmäisen kuukauden jälkeen. Jopa paikallisradiokin bongasi tämän blogin. 

Jossain vaiheessa postaus tahti hiipui aikalailla, koska aikani ei vain riittänyt siihen. Olin pitkään miettinyt, että haluan toisen ihmisen mukaan blogiin. Ja sitten vihdoin tutustuin Roosaan. TreLooks siis uudistuu Tammikuussa! Nyt meitä on kaksi tyyli-intoilijaa TreLooksin takana ja voimme luvata, että tulossa on hyvin aktiivista ihmisten bongailua, laadukkaampia valokuvia, arvontoja + kaikkea muuta kivaa.


Hei, olen Roosa. Parikymppinen yrittäjä Tampereelta. Olen ekoilija, kirppistelejiä ja suuri designin ystävä. Työkseni teen laukkuja turvavyöstä. Niitä voi katsella täältä.

Mitä minulla on annettavaa Trelooksille?
Harrastan valokuvausta, joten kuvien laatu tulee toivottavasti paranemaan. Lisäksi jotain pientä koodailu-taustaa löytyy ja ulkoasun tekninen puoli tulee varmaan olemaan minulla. Ja koska meitä on nyt kaksin kappalein saadaan kaksin verroin kuvattua ihmisiä.

Toivottavasti tulette viihtymään meidän seurassa <3

Kuva (c) Jasmin Valta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti